Miten motivoitua rullaamaan? – Vasta säännöllisyys tuo tulokset

Ethän rullaa vasta kun olet kipeä?
– Ehkäise kivut ja optimoi kehosi!

Oikea Rulla, Oikein Käytettynä on loistava väline parantamaan kehon toimintaa. Ehkäisemään venähdykset, revähdykset ja krooniset kivut, sekä parantamaan asento- ja liike aistia, sekä nopeuttamaan palautumista.

Kolme kysymystä ja kolme pointtia perään

1. Milloin rulla ei toimi?
Silloin kun sitä ei käytetä tai on huono rulla 🙂

2. Miksi olen niin pirun varma rullan toimivuudesta?
Suurin syy on se, että minä, entinen rautakanki tein elämäni ensimmäisen spagaatin 34-vuotiaana. Tätä ennen kovin suoritus oli 235kg maastaveto (ja välilevyn pullistuma)
Lisäksi jo useampi sata asiakkaani ovat saaneet merkittäviä tuloksia aina jumitusten rentouttamisesta, revähtymien ja pullistumien hoitoon.

3. Miksi kaikki eivät saa tuloksia vaikka rullaisivat?
Suurimmat syyt onkin jo yläpuolella, mutta vaikka olisi hyvä rulla, eli ei vaahtomuovia vaan tarkoituksenmukainen kovuus, halkaisija ja muotoilu, niin pitää osata eri tekniikat ja oikeat paikat niille. Oikeastaan kaikki rullatutkimukset mitä olen lukenut, eivät erottele tekniikoita ollenkaan. Väärinkäytettynä se paksuunnuttaa kalvot, joka johtaa heikompaan asento- ja liikeaistiin, joustavuuden menettämiseen ja sitä kautta venähdyksiin, kuten tämä yksi tutkija näytti. Pitää siis opetella oikeasti käyttämään rullaa.

Käytän kuutta eri tekniikkaa, joilla on täysin eri vaikutus ja pitää käyttää eri tilanteissa.
Odotankin, että joku tekisi tutkimuksen jossa oikeasti testataan kunnon rullailua.
Olethan lukenut ilmaisen oppaan jossa avaan tekniikoita enemmän: www.foamroller.fi/pikaopas

Toinen tärkeä asia on että rulla yksin ei riitä vaan tarvitaan liikkuvuustekniikat.
Jotka eivät myöskään yksin riitä, vaan toimivat rullan kanssa.

Sitten kun väline ja tekniikat on hallussa pitää löytää MOTIVAATIO

– Kolme kuningasta, jotka kannattaa huomioida

  • Mikä on sinulle tärkeää?

Itse tulee usein pauhattua kuudesta tekniikasta, pinta- ja syväfascian, liikkuvuuden ja notkeuden eroista yms. Mutta harvemmin ne luovat pitkäkestoista motivaatiota.
Mikä sinua oikeasti kiinnostaa mikä on se todellinen syy, miksi käyttäisit näiutä tekniikoita?
Onko esim jokin kipu tai jokin vanha venähdys? Onko jokin tavoite, jonka haluat saavuttaa johon liikkuvuudella ja rennolla keholla on merkitystä? Miksi hyvinvointi on sinulle tärkeää?

  • Demonstroi konkreettinen vaikutus

Kun osaat käyttää rullaa ja liikkuvuustekniikoita, saat tehtyä konkreettisen mitattavan muutoksen jo minuutissa. Tämä on erittäin tärkeää, koska pelkkä puhe, teoreettiset perustelut, lähdeviitteet, tai edes muiden tarinat eivät vaikuta lähellekkään samalla tavalla kuin oma kokemus. Kun huomaat vaikutuksen, kun olet löytänyt hyvän rullan ja hyvän tekniikan, saat tuloksen heti ja se jos jokin auttaa motivaatiossa. Opettele siis oikeat asiat ja kun löydät sinun kropalle osuvimmat tekniikat, se tunne on mahtava!

  • Poista epätietoisuus ja väärinkäsitykset

Monet ovat jo kuulleet ristiriitaista infoa sekä venyttelystä että varsinkin rullauksesta. Tärkeimmät asiat jotka on hyvä selventää, on, että venyttelyä on monenlaista, staattinen ei kalvoihin juuri vaikuta ja dyynaamisista pitää testaamalla löytää se itselle sopiva tai käyttää kombinaatioita. Kipua, ähinää ja puhinaa ei tarvita.
Rullauksen kanssa kaksi suurinta ristiriitaa ovat

3.1. Kipu: saako se sattua vai ei, vai pitääkö sen sattua? Olen kuullut niin järjettömiä tarinoita ja perusteluja, että niistä saisi pian humoristisen kirjan. Joku runnoo ulkoreittä hampaat irvessä ja ihmettelee kun ei joustavuus parane, ei ole vaan saanut runnottua tarpeeksi lujaa… Toiset eivät rullaa ollenkaan kun rullan päälle meneminen sattuu heti niin paljon. Perehdyn tähän koulutuksissa ja kirjoitan tästä pian lisää, mutta se, sattuuko rullaus, riippuu sitä mitä sillä tehdään.
Halutaanko liikuttaa nesteitä ja rentouttaa hermostoa, vai halutaanko avata triggeri tai kiinnike. Kaksi ensimmäistä ei satu ja kaksi viimeistä sattuu. That’s it. End of fighting. (ja tekniikoitahan on lisää vielä)

3.2. Itse tekniikat: miten sitten voi rullata niin että se ei satu? opetellaan miten kehoa kannatellaan. Säädetään painetta sopivaksi ja kun oikein tehdään, kivut alkavan pikkuhiljaa hävitä, kun kudosten joustavuus lisääntyy eivätkä hermot joudu puristuksiin. (muista nesteyttää ja levätä riittävästi)

Ota askel kohti rennompaa, paremmin joustavaa ja liikkuvaa kehoa NYT!

Tässä on rullakoulu ilmaiseksi videona, käy läpi tekniikat ja osissa 2-6 löydät valmiita ideoita joita kokeilla: https://www.youtube.com/watch?v=KzNcuo8895E

Tubesta löydät kymmeniä videoitani joissa valmiita liikkeitä ja comboja

OHJAAJAKOULUTUS oletko kiinnostunut oppimaan miten rullatekniikoita ja dynaamisia liikkuvuusharjoitteita käytetään tunneilla ja treenissä ja huolto-ohjelmissa? Tämä koulutus on 100 % käytännön koulutus jossa saat valmiit kaavat ohjelmien, alkulämmittelyiden ja loppuosioiden ja tuntien rakentamiseen ja useita valmiita ohjelmia.

Katso koulutusten tarkat ajat ja paikat ja ilmoittaudu mukaan!

 

Jukka Harju

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s